Muotia luonnosta kesäisessä Lontoossa

Teksti ja kuvat: Otto Latva

Vierailin tutkimushankkeemme tiimoilta heinäkuun alussa Lontoossa tutustumassa Victoria and Albert museon suunnittelemaan ja toteuttamaan näyttelyyn Fashioned from Nature. Vierailun tarkoituksena oli hakea näkökulmia suomalaisen turkistarhauksen historiaa käsittelevään tutkimusartikkeliin, joka on minulla parhaillaan työn alla.

Kensingtonin kaupunginosan sykkeessä sijaitseva Victoria and Albert museum tarjosi kokonaisuudessaan miellyttävän piilopaikan kaupungin helteiltä. Patsailla katettujen käytävien varrelta saattoi huomata monta historiankirjoista tuttua veistosta. Onhan museon kokoelmissa maailman kattavimmat ja tunnetuimmat kokoelmat historiallisia kättentöitä ja taideteollisia tuotteita.

Fashionen from Nature oli yksi museon maksullisista erillisnäyttelyistä. Museossa pyöri myös huippusuosittu Frida Kahloa käsittelevä näyttely sekä monia muita kiinnostavia näyttelykokonaisuuksia. Fashioned from Nature oli ennen kaikkea ajatuksia herättävä ja inspiroiva näyttely, joka tarjosi asiaan perehtyneelle paljon uutta tietoa. Kyseessä oli ensimmäinen luonnon sekä muodin monimutkaista ja hämmästyttävää suhdetta briteissä 1600-luvulta tähän päivään pohtiva näyttely. Mielestäni se pioneerityönä onnistui tehtävästään myös loistavasti. Oli esimerkiksi sykähdyttävää huomata, miten tarkasti yli 5000 kovakuoriaisen peitinsiivistä oli askarreltu koristeita yhteen mekkoon. Hämmästyttävää oli ajatella myös hämähäkinseitistä tai sienimassasta tehtyjä asusteita.

Mutta entäpä turkikset? Näyttelyssä tuotiin hienosti ilmi, että Briteissä journalistit kiinnittivät huomiota turkismuotiin jo 1800-luvun lopulla. Eräs englantilainen sanomalehti kirjoitti jo vuonna 1895, että turkismuodissa on jotain ahdistavaa. Esillä näkyvät uhrin pää, tassut ja häntä toivat journalistin mukaa epämiellyttävän lisän turkikseen, mikä huokui kuolemaa. Toisaalta näyttelyssä myös korostettiin turkisten käytännöllisyyttä kylmissä ilmastoissa. Asiaa siis lähestyttiin monelta eri kantilta.

Saadakseni tarkemman kuvan näyttelyn sisällöstä ja erityisesti sen toteuttamisesta sekä ideointivaiheesta, tapasin yhden näyttelyn tutkijoista, Yona Lesgerin. Hän osasi kertoa, että näyttelyn teeman arveltiin aiheuttavan mahdollisesti protestointia. Eläinten tuottaminen vaatetukseen on kuitenkin briteissä, kuten muuallakin maailmassa tulenarka aihe. Hänen kuten muunkin näyttelytiimin huojennukseksi näyttely sai hyvän vastaanoton erityisesti sen historiallisesti monialaisen ilmaisun vuoksi. Eikä näyttely todellakaan ollut näköalaton tai tarkoitushakuinen, vaan siinä todellakin tiivistyi historian monikerroksisuus sekä menneisyyden ristiriidat, jotka ovat läsnä muodissa ja pukeutumisessa tänäkin päivänä.

Näyttelyn sekä Lesgerin kanssa käymäni keskustelun kautta sain paljon uutta näkökulmaa omaan tutkimusartikkeliini, joka valmistunee elokuun loppuun mennessä ja julkaistaan mahdollisesti jo loppuvuodesta tai ensi vuoden keväällä.

Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seminaaripäivä to 31.5.2018

Kiinnostaako yhteiskuntatieteellinen ja kulttuurinen eläintutkimus?

Tervetuloa eläintutkimuksen monitieteiseen seminaaripäivään torstaina 31.5. Turun yliopiston Sirkkalan kampuksella. Seminaarissa esitellään Turussa tällä hetkellä tehtävää eläintutkimusta sekä ideoidaan tulevia yhteistyömuotoja.

Paikka: Turun yliopiston Sirkkalan kampus, Minerva T52, seminaarisali E121 Jäntere

Ohjelma

10.00 Taina Syrjämaa: Seminaarin avaus ja akatemiahankkeen Eläinten toimijuus yhteiskunnassa: näkökulmia Suomesta 1890–2040 esittely

10.15 Auli Bläuer: Arkeologinen luututkimus: eläintutkimusta ihmistieteen aineistosta

10.40 Kahvitauko

11.00 Timo Vuorisalo: Hyödylliset otukset ja ryöstölinnut – eläinten hyödyllisyys- ja haitallisuusluokittelun historiaa Suomessa ja muualla

11.25 Sanna Lillbroända-Annala: Mediapeliä(kö)? Rescuetoiminnan rajallisuus ja rajattomuus median ja adoptiotoiminnan vastaikkainasetteluna.

11.50 Lounas

12.50 Tiina Salmia: Monkey in the Self-Portrait – The Non-Human Animal and the Question of Self-Representation

13.15 Roni Gren: Taiteen historia ja eläimen kuoleman kuvat

13.40 Kahvitauko

14.00 Eläinten toimijuus yhteiskunnassa–hankkeen tutkimusten esittelyä – Otto Latva, Helena Ruotsala, Tuomas Räsänen, Nora Schuurman, Johanna Skurnik, Taina Syrjämaa

15.00–15.30 Keskustelua ja tulevan yhteistyön suunnittelua

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille – tervetuloa!

Lisätietoja: Nora Schuurman, nora.schuurman@utu.fi

Näkökulmia lintujen historian tutkimukseen: professori Liv Emma Thorsenin luento ”Ornithology as Cultural History”

Professori Liv Emma Thorsen (University of Oslo) pitää kaikille avoimen luennon ”Ornithology as Cultural History” torstaina 3.5. klo 12.15-13.45 Sirkkalan kampuksella Janus-salissa. Kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita luennolle. Historianopiskelijat saavat luennolle osallistumisesta halutessaan luentopassimerkinnän.

Luentoa on mahdollista seurana etänä ja videotallenne on katsottavissa myös jälkikäteen täällä.

 

 

Taina ja Tuomas historiantutkimuksen päivillä

Hankkeen tutkijoista Tuomas ja Taina organisoivat Turussa 19.-21.10.2017 järjestetyillä Historiantutkimuksen päivillä session ”Edistysusko, kestämätön kehitys ja lajien joukkotuho”. Omissa esitelmissään Taina, Tuomas sekä Tarja Ketola kolmantena esitelmöijänä puhuivat eläin- ja kasvilajien joukkotuhon taustalla olevista historiallisesti muovautuneista käytännöistä ja arvoista. Taina avasi omassa esitelmässään eläinten asemaa 1800-1900-luvun taitteen näyttelymediassa alleviivaten eläinten alisteista ja piilotettua asemaa edistysdiskurssissa; Tuomas puhui kalataloustieteen merkityksestä kalakantojen romahduksen taustalla;Tarja puolestaan esitteli sitä, miten suomalaiset metsäteollisuuden suuryritykset ovat edistysuskon retoriikkaa käyttäen oikeuttaneet laajamittaista metsäekosysteemien tuhoamista.

Uusi kirja eläinten toimijuudesta

Maineikas Routledge-kustantamo julkaisi Tuomaksen ja Tainan toimittaman kirjan ”Shared Lives of Humans and Animals: Animal Agency in the Global North”  loppukeväällä 2017. Kirjassa kaikkiaan 21 ihmistieteisen eläintutkimuksen asiantuntijaa pohtii eläinten toimijuutta oman tutkimuksensa näkökulmasta.

Kirjan tarkemman esittelyn löydät esimerkiksi täältä kustantajan sivuilta.

Jussi tutkijavierailulla Englannissa – Teknologiaa eläimille Milton Keynesissä

Julkaistu 20.3.2017
Teksti ja kuvat: (c) Jussi Lehtonen 2017

Viime kevään vierailullani Itävallan Grazissa ryhdyin jo suunnittelemaan seuraavaa vierailukohdettani. Löysinkin kiinnostavan kohteen Englannista, Milton Keynesin kaupungista, jossa Open Universityssä toimii tohtori Clara Mancinin johtama Animal Computer Interaction Lab, ACI. Kirjoittelimme tri Mancinin kanssa pitkin viime talvea ja lopulta lensin Turusta Tukholman kautta Heathrowlle 13.3.2017. Vierailuni täällä Milton Keynesin kampuksella kestää 24.3.2017 asti.

 

Tutkimusta eläinten ehdoilla

Huolimatta siitä, että en tuntenut tutkimusyksiköstä (tai koko kaupungista) ennestään ketään, olen saanut täällä todella hyvän vastaanoton. Tri Mancini aloitti kanssani parin viikon mittaisen pienen projektin: videokamera tallentaa, kun opetamme seitsenvuotiaalle Zena-koiralle oven avaamista nappia painamalla. Meitä kiinnostaa koiran suhtautuminen opetustilanteeseen ja sillä onkin vapaat jalat poistua paikalta milloin haluaa. Lisäksi on kiinnostavaa nähdä, miten nopeasti ei-enää-aivan-nuori koira oppii avaamaan oven (noin 1,5 tuntia). Mietin tätä myös oman tutkimukseni ja tulevaisuudentutkimuksen näkökulmasta: miten ikäihmisten ja avustajaeläinten tulevaisuudessa voitaisiin nähdä vaihtoehtoja kotikoulutuksessa, yhdistettynä eläinlähtöisesti kehitettävään ja kehitettyyn teknologiaan. Ihmiset elävät teknologisoituneessa ja yhä vain nopeammin teknologisoituvassa yhteiskunnassa, eivätkä kanssamme yli 10.000 vuotta asuneet koirat ole tästä kehityksestä irrallaan.

(c) Jussi Lehtonen 2017
Zena-koira harjoittelemassa oven avaamista. (c) Jussi Lehtonen 2017.

Tarkennuksena niille, jotka miettivät että minkälainen ”lab” tämä oikein on:
koirat, jotka tekevät yhteistyötä tutkijoiden kanssa asuvat kotonaan ja käyvät täällä vain lyhyillä vierailuilla, jos tarve vaatii. Esimerkiksi syövänhaistelua ei voida toteuttaa koirien kotona. Eläimillä on myös oma vapaa tahto olla kuten haluavat. Zenakaan ei aina halunnut harjoitella oven avaamista – ulkoilu saattoi olla kiinnostavampaa, ja silloin lähdimme lenkille! Täällä olevia tutkijoita kiinnostaa myös konkreettisesti se, minkä muotoisia, miten herkkiä, mistä materiaalista ja miten sijoitettuja nappeja koirille pitäisi tehdä. Lähtökohtana on siis tehdä tutkimusta ja löytää ratkaisuja käyttäjän eli siis eläimen näkökulmasta käsin.

Open Universityn kampus on laaja ja monipuolinen. Täällä on valmistettu laitteita Rosetta-luotaimeen ja kehitetty opetusteknologiaa – sekä paljon muuta. Koska kyseessä on Open University, perustutkinto-opiskelijoita ei juurikaan täällä näy (paitsi jos on jonkin koulutusohjelman lähipäivä). Sen sijaan täällä on paljon jatko-opiskelijoita, joista esimerkiksi joku tässä samassa talossa tutkii kissojen gps-paikantimia, joku toinen puolestaan sähköautoilua.

Sain työpisteen Jennie Lee -nimisen rakennuksen toisesta kerroksesta. Täällä on vähän omaa Turun yliopiston työpistettäni vastaava tila, jossa on noin seitsemän istumapaikkaa. Oma työpisteeni sattui ikkunan viereen ja sehän on vain hyvä asia: kevät on täällä paljon pitemmällä ja esimerkiksi kirsikat ja narsissit kukkivat jo. Täällä kaikki ovet ovat lukossa ja kaulassa roikkuu tunnuskortti – sellaisia ei meillä Turussa ole. Turvallisuus on muutenkin otettu huomioon todella hyvin: sain elämäni ensimmäisen koulutuksen siitä, miten poistua rakennuksesta tulipalon sattuessa, minne mennä ja mihin soittaa jne. Tämä kaikki tapahtui ensimmäisen vartin aikana saapumisestani ja sen tuli henkilökohtaisesti minulle antamaan eräs talossa työskentelevä henkilö, kenen tehtäviin perehdytys kuului. Vasta tämän jälkeen minut päästettiin tutustumaan tiloihin tarkemmin ja aloittelemaan keskusteluja tri Mancinin kanssa.

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Jennie Lee -rakennus Milton Keynes Open Universityn kampuksella. Oma työpisteeni sijaitsee tämän rakennuksen toisessa kerroksessa. (c) Jussi Lehtonen 2017.

Milton Keynes, Oxford ja Newport Pagnell

Milton Keynes viettää tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiviään. Se lienee nuorin kaupunki, missä olen koskaan vieraillut! Kaupungin rakentaminen on siis aloitettu vasta 1960-luvulla ja nyt se on jo isompi kuin Turku. Vanhoja rakennuksia on vähän, täällä kampuksen keskellä on Walton Hall, joka on yrjöjenaikainen kaunis rakennus. Muut kampusrakennukset ovat kaikki muutamalta viimeiseltä vuosikymmeneltä. Alueen vanha kappeli on kampuksen laitamilla, missä on myöskin pieni joki, polkuja, kävelyteitä sekä iso niitty, jossa Zena-koirakin on päässyt juoksemaan. Asun hotelli Hiltonissa, joka on noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kampukselta. Muuten tällä alueella on vain metsikköjä ja kävelyteitä sekä omakotialueita, ruokakauppojakin on vain pari kolme siellä täällä. Milton Keynesin varsinainen keskusta on melkein 10 kilometriä kauempana, mutta siellä on lähinnä kauppoja ja toimistoja.

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Zena-koira kävelyllä kampuksen viereisen joen varrella. (c) Jussi Lehtonen 2017.

Aikataulu on ollut niin kiireinen ja täynnä mielenkiintoista tekemistä täällä yliopistolla, että vapaa-aikaa ei juurikaan ole jäänyt. Viikonloppuna sain kuitenkin lauantain kokonaan itselleni ja käytin sen vierailemalla läheisessä Oxfordin kaupungissa. Komisario Morsen ja Harry Potterin katsojat ovat nähneet siitä joitakin kohteita! Oxford on hyvin vaikuttava paikka vanhoine rakennuksineen ja valtavine, keskellä kaupunkia sijaitsevine collegeineen. En yhtään ihmettele, että sitä käytetään monien elokuvien näyttämönä!

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Magdalen Collegen kampuksella Oxfordissa. (c) Jussi Lehtonen 2017.

Oxfordin jälkeen pääsin sunnuntaina tri Mancinin vieraaksi hänen kotikyläänsä Newport Pagnelliin ihan Milton Keynesin kupeeseen. Alueella on vanha, keskiaikainen kirkko sekä hautausmaa, joki, niittyjä ja elävä pieni keskusta kauppoineen ja pubeineen. Sain maistettavaksi jotakin paikallista olutta samalla kun keskustelimme eläimistä, tutkimuksesta, yliopistoista sekä englantilaisuudesta. Kaikkineen vierailu on ollut jo ensimmäisen viikon osalta paljon paljon enemmän, kuin uskalsin etukäteen toivoa! Toinen viikko tutkimusta, keskusteluja ja asioihin tutustumista on vasta alussa – mutta sitten onkin jo aika palata takaisin Turkuun. Mukaan tältä vierailulta on tarttunut yhtä jos toistakin kiinnostavaa ajatusta ja ideaa!

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Newport Pagnellin vanha hautausmaa Milton Keynesin kaupungin ulkopuolella. (c) Jussi Lehtonen 2017.

 

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Walton Hall sijaitsee aivan Jennie Lee -rakennuksen vieressä, keskellä Open Universityn kampusta Milton Keynesissä. (c) Jussi Lehtonen 2017.

 

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Merton Collegen rakennuksia sekä collegen pelikenttä Oxfordissa. (c) Jussi Lehtonen 2017.

 

 

 

 

 

 

 

Tutkijavieras Virosta

Biosemiotiikan tutkija PhD Timo Maran Tarton yliopistosta Virosta vietti projektimme vieraana viikon 6.3.-10.3.2017.

Maran piti kolme mielenkiintoista luentoa osana järjestämäämme Suunnistus humanistiseen eläintutkimukseen -luentosarjaa. Luennoissaan Maran kertoi omasta ja Tartossa useiden tutkijoiden tekemästä biosemiotiikan, zoosemiotiikan ja ekologisen semiotiikan tutkimuksesta. Vierailun viimeisenä päivänä keskustelimme tulevista yhteistyökuvioista. Päällimmäkseksi nousi ajatus laajentaa yhteistyötä järjestämällä turkulaisten ja tartolaisten tutkijoiden kesken yhteinen seminaari ehkä vuoden 2018 aikana.

Tutkijavieras Itävallasta: Elisabeth Luggauer

Kansatieteilijä Elisabeth Luggauer Itävallasta, Grazin yliopistosta, vieraili kansatieteen oppiaineen ja tutkimushankkeen vieraana noin kahden kuukauden ajan loka-marraskuussa 2016.

Elisabethin väitöskirjatutkimuksen aiheena ovat kulkukoirat kaupunkitilassa. Marraskuussa kansatieteen tutkijaseminaarissa pitämässään esitelmässä ”Human inhabitants and (straying) dog inhabitants. On a multispecies ethnography in the urban culture of Podgorica” Elisabeth kertoi kenttätyökokemuksistaan Makedoniassa sekä laajemminkin tekemästään humanistisesta eläintutkimuksesta.

Katso myös Kansatieteen oppiaineen Facebook-sivun julkaisu.

Siitepölykautta paossa USA:ssa – Tuomas Räsänen vierailevana tutkijana Cambridgessa, MA, 3.4.–28.5.2016

Teksti ja kuvat: Tuomas Räsänen

Vietettyäni aikaisemmin tutkimushankkeen tuella noin kuukauden Tukholman Kunglika tekniska högskolanissa, nyt oli aika lähteä merta edemmäs kalaan Bostoniin. Tai niin matkasuunnitelmia aloittaessani luulin ennen kuin tajusin, että MIT on Bostonin naapurissa Charles-joen toisella puolella Cambridgessa.

Näkymä Bostoniin MIT:n historian laitoksen takaa.
Näkymä Bostoniin MIT:n historian laitoksen takaa.

Tulin MIT:hen professori Harriet Ritvon vieraaksi. Ritvo on tutkimusalani kärkinimi maailmassa (ja myös hankkeemme ohjausryhmän jäsen). Vierailevan tutkijan paikka MIT:ssä ja ympäristö- ja eläinhistorian johtavan tutkijan vieraana lupasi paljon hienoja akateemisia keskusteluja ja tutustumisia oman alani tutkijoihin. Tutkija-minä varautui matkalle myös sillä ajatuksella, että kerrankin minulla olisi kaksi kuukautta aikaa keskittyä ilman häiriötekijöitä kirjoittamaan, lukemaan ja ajattelemaan. Toisaalta oli myös mielenkiintoista tutustua toimintatapoihin maailmankuulussa yliopistossa. Seikkailija-minä (jos keski-ikää lähestyvällä sellaista enää on) lähti tutkailemaan Uutta-Englantia, sen ihmisiä, kulttuuria ja luontoa.

Kävelymatkan päässä toisistaan olevat MIT ja Harvard (sekä Boston University, Tufts ja alueen noin sata muuta yliopistoa ja collegea) tekevät Suur-Bostonista ja etenkin Cambridgesta aivan poikkeuksellisen paikan Yhdysvalloissa, näin minulle täkäläiset kollegani vakuuttivat. Minulla on liian vähän kokemusta ja vertailukohtia Yhdysvalloista, että voisin sen paremmin vahvistaa kuin kiistää väitettä. Epäilemättä on kuitenkaan vaikea löytää montaakaan vastaavaa sivistyksen, älyn ja innovaatioiden keskittymää niin pieneltä maantieteelliseltä alueelta.

Harvardin henkeä haistelemassa (ei haissut enää veteliläiseltä lannalta).
Harvardin henkeä haistelemassa (ei haissut enää veteliläiseltä lannalta).

Itselleni on kuitenkin jäänyt kuva jossain määrin hengettömästä kaupungista, joka silmäilee vähän joka suuntaan epävarmana identiteetistään. Yhtäältä Boston kuuluu olevan eurooppalaisempi kuin kenties yksikään amerikkalainen kaupunki, millä bostonilaiset usein kotikaupunkinsa erinomaisuutta todistelevat. Sen eurooppalaisuus jää kuitenkin pahasti puolitiehen. Boston on amerikkalaiseksi kaupungiksi poikkeuksellisen vanha. Sen historian läsnäolo ei ole kuitenkaan samalla tavalla väkevää kuin Euroopan kaupungeissa ja saa aikaan värinää ainoastaan Yhdysvaltain kansalaisuskonnon täydellisesti omaksuneissa. Eurooppalaisesta katukulttuurista kahviloineen, aukioineen, toreineen on Bostonissa nähtävissä vain häivähdys.

Samalla Boston häpeilee amerikkalaisuuttaan olematta kuitenkaan New Yorkin tavoin aito kosmopoliitti. Salaattikulhojensa yli se katsoo karsastaen sydänmaiden macho-kulttuuria ja taikauskoisuutta, vanhoillisena ja nöyränä se paheksuu länsirannikon ylitsevuotavaa säihkettä. Boston on kuin omahyväinen akateemikko, joka halveksiessaankin salaa kadehtii norsunluutorninsa alla aukeavaa elämänvirtaa, sen hekumaa, pikkumaisuuksia ja höpsötyksiä, jotka siltä itseltään jäivät kokematta.

Vaan mikäpä minä olen heidän kaupunkiaan arvioimaan. Suurimman osan vajaasta kahdesta kuukaudesta olen viettänyt joko akvaariossa (joksi historian laitoksen väki lasiovista ja -ikkunaista työhuonettani kutsuvat) tai vuokra-asuntoni sisuksissa. Toki olen myös tavannut ihmisiä, paljon ihmisiä. Osa tapaamistani ihmisistä on luonnollisesti ”hyvää päivää kirvesvartta” -tuttavuuksia (poskilihakseni lienevät tekohymyn väsyttäminä kipeät vielä pitkään), mutta olen myös ystävystynyt joidenkin upeiden ihmisten kanssa. Olen kuunnellut jokaisen tilaisuuden tullen esitelmiä, joiden aiheet ovat vaihdelleet Yhdysvaltain maatalouspolitiikan historiasta kiinalaiseen 1900-luvun alun uskonlahkoon ja dinosaurusten esittämisestä museoissa matematiikan ja taiteen ristisidoksiin 1900-luvun tieteenhistoriassa. Pääasiassa olen kuitenkin lukenut ja kirjoittanut, välttymättä täysin myöskään Turkuun jättämiltäni työasioilta.

MIT:n historian laitos ei aivan vastaa amerikkalaisista elokuvista mieleen nousevaa kuvaa vehreästä kampusalueesta, jonka nurmikolla opiskelijat istuskelevat kirjoineen.
MIT:n historian laitos ei aivan vastaa amerikkalaisista elokuvista mieleen nousevaa kuvaa vehreästä kampusalueesta, jonka nurmikolla opiskelijat istuskelevat kirjoineen.

On ollut mielenkiintoista huomata, että maailman kolmen parhaan joukkoon kuuluvassa yliopistossa ei ainakaan laitostasolla ole puhettakaan keskittämisistä, profiloinneista ja synergiaeduista, noista suomalaisen koulutuspolitiikan kirouksista. MIT:ssä palkataan ihminen opettamaan ja tutkimaan jotain tiettyä maantieteellistä aluetta tai historiantutkimuksen suuntausta, jolloin koko laitoksen opetus ja tutkimus kattavat mahdollisimman laajan kirjon. Yhteistyötä toistensa kanssa ei tee kukaan, vaan kaikki keskittyvät omaan tutkimukseensa ja opetukseensa. Suomalaisen vierailijan mielestä keskittyvät liiaksikin. Kuten sain ensimmäisenä työpäivänäni hätääntyneiden kyselyiden jälkeen tietää, kahvitaukoja ei ole. Kollegoita näkee siis vain ohimennen käytävällä.

Tätä kirjoittaessani kahden kuukauden tutkijavierailuni MIT:ssä alkaa lähestyä loppuaan, sillä paluulento (toivottavasti minulla oli sellainen) on varattu vajaan viikon päähän. Aika on mennyt nopeasti ja hitaasti. Varsinkin reissun jälkimmäinen puolisko on hujahtanut ohi hetkessä. Toisaalta tuntuu olevan suunnattoman pitkä aika siitä, kun saavuin hyytävään kylmälle Bostonin lentoaseman pihalle. Saapumistani seuraavana päivänä satoi lunta, nyt ihmiset kulkevat kesävaatteissaan ja puistot hehkuvat helakanvihreinä alkukesän lehtien onnesta. Vähitellen olen tottunut amerikkalaiseen elämäntapaan, ja keskustelukulttuurikin on alkanut luonnistua paremmin kuin tänne saapuessani. Tosin how are you -tervehdys on ajoittain vieläkin ylitsepääsemättömän hankala. Kärsittyäni eräänä päivänä mahataudista kaupan myyjä tervehti minua noilla iänikuisilla sanoilla. Oli aivan hilkulla, etten vastannut not so well, lykkää näet ripulia.

Matkaan on mahtunut hienoja hetkiä mutta myös huonoja. Välillä olen kokenut ilon hetkiä työssä ja vapaa-ajalla, toisinaan iltaisin yksinäisyyden tunneta. Onneksi nykytekniikka (ja olut) auttaa jälkimmäiseen, kun Skype mahdollistaa yhteydenpidon kotijoukkoihin ja VPN Eurosportin katselun.

Vaikein ja samalla absurdein tilanne oli se aamu ja aamua seurannut päivä, kun kuulin Suomen Akatemian idioottimaisesta säännöstä, jonka mukaan akatemiaprojektit voivat maksaa asumiskustannukset vain korkeintaan kuukauden mittaisesta matkasta. Omalla kohdallani sääntö tarkoitti sitä, että olisin joutunut maksamaan asumiskustannukset kokonaan itse tai keskeyttämään matkani kuukauden mittaiseksi ja palaamaan Suomeen. Koska Bostonin alueen vuokrataso on aivan järkyttävän korkea, vuokran maksu omasta pussista ei olisi tullut kysymykseen. Kolmas vaihtoehto olisi ollut lentää välillä Suomeen ja sitten heti takaisin Yhdysvaltoihin, jotta raportteihin olisi saatu kaksi erillistä matkaa. Ja ilmasto kiittää Suomen Akatemiaa, joka pakkomielteisesti vaatii kansainvälistymistä, mutta joko porsaanreikiä etsien tai tutkijan velkarahalla. Asiaan löytyi tällä kertaa joustava ratkaisu ja pystyin jatkamaan vierailuani MIT:ssä. Tiedänpä kuitenkin vastedes, että Suomen Akatemia kannustaa tutkijoita vain pätkäkansainvälistymiseen.

Olen siis kansainvälistynyt liiankin paljon. On mukava palata kotiin.

Cambridgessa 23.5.2016
Tuomas Räsänen

The Great Dome, MIT:n symboli ja seremoniallinen pääsisäänkäynti
The Great Dome, MIT:n symboli ja seremoniallinen pääsisäänkäynti.