Jussi tutkijavierailulla Englannissa – Teknologiaa eläimille Milton Keynesissä

Julkaistu 20.3.2017
Teksti ja kuvat: (c) Jussi Lehtonen 2017

Viime kevään vierailullani Itävallan Grazissa ryhdyin jo suunnittelemaan seuraavaa vierailukohdettani. Löysinkin kiinnostavan kohteen Englannista, Milton Keynesin kaupungista, jossa Open Universityssä toimii tohtori Clara Mancinin johtama Animal Computer Interaction Lab, ACI. Kirjoittelimme tri Mancinin kanssa pitkin viime talvea ja lopulta lensin Turusta Tukholman kautta Heathrowlle 13.3.2017. Vierailuni täällä Milton Keynesin kampuksella kestää 24.3.2017 asti.

 

Tutkimusta eläinten ehdoilla

Huolimatta siitä, että en tuntenut tutkimusyksiköstä (tai koko kaupungista) ennestään ketään, olen saanut täällä todella hyvän vastaanoton. Tri Mancini aloitti kanssani parin viikon mittaisen pienen projektin: videokamera tallentaa, kun opetamme seitsenvuotiaalle Zena-koiralle oven avaamista nappia painamalla. Meitä kiinnostaa koiran suhtautuminen opetustilanteeseen ja sillä onkin vapaat jalat poistua paikalta milloin haluaa. Lisäksi on kiinnostavaa nähdä, miten nopeasti ei-enää-aivan-nuori koira oppii avaamaan oven (noin 1,5 tuntia). Mietin tätä myös oman tutkimukseni ja tulevaisuudentutkimuksen näkökulmasta: miten ikäihmisten ja avustajaeläinten tulevaisuudessa voitaisiin nähdä vaihtoehtoja kotikoulutuksessa, yhdistettynä eläinlähtöisesti kehitettävään ja kehitettyyn teknologiaan. Ihmiset elävät teknologisoituneessa ja yhä vain nopeammin teknologisoituvassa yhteiskunnassa, eivätkä kanssamme yli 10.000 vuotta asuneet koirat ole tästä kehityksestä irrallaan.

(c) Jussi Lehtonen 2017
Zena-koira harjoittelemassa oven avaamista. (c) Jussi Lehtonen 2017.

Tarkennuksena niille, jotka miettivät että minkälainen ”lab” tämä oikein on:
koirat, jotka tekevät yhteistyötä tutkijoiden kanssa asuvat kotonaan ja käyvät täällä vain lyhyillä vierailuilla, jos tarve vaatii. Esimerkiksi syövänhaistelua ei voida toteuttaa koirien kotona. Eläimillä on myös oma vapaa tahto olla kuten haluavat. Zenakaan ei aina halunnut harjoitella oven avaamista – ulkoilu saattoi olla kiinnostavampaa, ja silloin lähdimme lenkille! Täällä olevia tutkijoita kiinnostaa myös konkreettisesti se, minkä muotoisia, miten herkkiä, mistä materiaalista ja miten sijoitettuja nappeja koirille pitäisi tehdä. Lähtökohtana on siis tehdä tutkimusta ja löytää ratkaisuja käyttäjän eli siis eläimen näkökulmasta käsin.

Open Universityn kampus on laaja ja monipuolinen. Täällä on valmistettu laitteita Rosetta-luotaimeen ja kehitetty opetusteknologiaa – sekä paljon muuta. Koska kyseessä on Open University, perustutkinto-opiskelijoita ei juurikaan täällä näy (paitsi jos on jonkin koulutusohjelman lähipäivä). Sen sijaan täällä on paljon jatko-opiskelijoita, joista esimerkiksi joku tässä samassa talossa tutkii kissojen gps-paikantimia, joku toinen puolestaan sähköautoilua.

Sain työpisteen Jennie Lee -nimisen rakennuksen toisesta kerroksesta. Täällä on vähän omaa Turun yliopiston työpistettäni vastaava tila, jossa on noin seitsemän istumapaikkaa. Oma työpisteeni sattui ikkunan viereen ja sehän on vain hyvä asia: kevät on täällä paljon pitemmällä ja esimerkiksi kirsikat ja narsissit kukkivat jo. Täällä kaikki ovet ovat lukossa ja kaulassa roikkuu tunnuskortti – sellaisia ei meillä Turussa ole. Turvallisuus on muutenkin otettu huomioon todella hyvin: sain elämäni ensimmäisen koulutuksen siitä, miten poistua rakennuksesta tulipalon sattuessa, minne mennä ja mihin soittaa jne. Tämä kaikki tapahtui ensimmäisen vartin aikana saapumisestani ja sen tuli henkilökohtaisesti minulle antamaan eräs talossa työskentelevä henkilö, kenen tehtäviin perehdytys kuului. Vasta tämän jälkeen minut päästettiin tutustumaan tiloihin tarkemmin ja aloittelemaan keskusteluja tri Mancinin kanssa.

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Jennie Lee -rakennus Milton Keynes Open Universityn kampuksella. Oma työpisteeni sijaitsee tämän rakennuksen toisessa kerroksessa. (c) Jussi Lehtonen 2017.

Milton Keynes, Oxford ja Newport Pagnell

Milton Keynes viettää tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiviään. Se lienee nuorin kaupunki, missä olen koskaan vieraillut! Kaupungin rakentaminen on siis aloitettu vasta 1960-luvulla ja nyt se on jo isompi kuin Turku. Vanhoja rakennuksia on vähän, täällä kampuksen keskellä on Walton Hall, joka on yrjöjenaikainen kaunis rakennus. Muut kampusrakennukset ovat kaikki muutamalta viimeiseltä vuosikymmeneltä. Alueen vanha kappeli on kampuksen laitamilla, missä on myöskin pieni joki, polkuja, kävelyteitä sekä iso niitty, jossa Zena-koirakin on päässyt juoksemaan. Asun hotelli Hiltonissa, joka on noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kampukselta. Muuten tällä alueella on vain metsikköjä ja kävelyteitä sekä omakotialueita, ruokakauppojakin on vain pari kolme siellä täällä. Milton Keynesin varsinainen keskusta on melkein 10 kilometriä kauempana, mutta siellä on lähinnä kauppoja ja toimistoja.

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Zena-koira kävelyllä kampuksen viereisen joen varrella. (c) Jussi Lehtonen 2017.

Aikataulu on ollut niin kiireinen ja täynnä mielenkiintoista tekemistä täällä yliopistolla, että vapaa-aikaa ei juurikaan ole jäänyt. Viikonloppuna sain kuitenkin lauantain kokonaan itselleni ja käytin sen vierailemalla läheisessä Oxfordin kaupungissa. Komisario Morsen ja Harry Potterin katsojat ovat nähneet siitä joitakin kohteita! Oxford on hyvin vaikuttava paikka vanhoine rakennuksineen ja valtavine, keskellä kaupunkia sijaitsevine collegeineen. En yhtään ihmettele, että sitä käytetään monien elokuvien näyttämönä!

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Magdalen Collegen kampuksella Oxfordissa. (c) Jussi Lehtonen 2017.

Oxfordin jälkeen pääsin sunnuntaina tri Mancinin vieraaksi hänen kotikyläänsä Newport Pagnelliin ihan Milton Keynesin kupeeseen. Alueella on vanha, keskiaikainen kirkko sekä hautausmaa, joki, niittyjä ja elävä pieni keskusta kauppoineen ja pubeineen. Sain maistettavaksi jotakin paikallista olutta samalla kun keskustelimme eläimistä, tutkimuksesta, yliopistoista sekä englantilaisuudesta. Kaikkineen vierailu on ollut jo ensimmäisen viikon osalta paljon paljon enemmän, kuin uskalsin etukäteen toivoa! Toinen viikko tutkimusta, keskusteluja ja asioihin tutustumista on vasta alussa – mutta sitten onkin jo aika palata takaisin Turkuun. Mukaan tältä vierailulta on tarttunut yhtä jos toistakin kiinnostavaa ajatusta ja ideaa!

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Newport Pagnellin vanha hautausmaa Milton Keynesin kaupungin ulkopuolella. (c) Jussi Lehtonen 2017.

 

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Walton Hall sijaitsee aivan Jennie Lee -rakennuksen vieressä, keskellä Open Universityn kampusta Milton Keynesissä. (c) Jussi Lehtonen 2017.

 

(c) Jussi Lehtonen 2017.
Merton Collegen rakennuksia sekä collegen pelikenttä Oxfordissa. (c) Jussi Lehtonen 2017.

 

 

 

 

 

 

 

Tutkijavieras Virosta

Biosemiotiikan tutkija PhD Timo Maran Tarton yliopistosta Virosta vietti projektimme vieraana viikon 6.3.-10.3.2017.

Maran piti kolme mielenkiintoista luentoa osana järjestämäämme Suunnistus humanistiseen eläintutkimukseen -luentosarjaa. Luennoissaan Maran kertoi omasta ja Tartossa useiden tutkijoiden tekemästä biosemiotiikan, zoosemiotiikan ja ekologisen semiotiikan tutkimuksesta. Vierailun viimeisenä päivänä keskustelimme tulevista yhteistyökuvioista. Päällimmäkseksi nousi ajatus laajentaa yhteistyötä järjestämällä turkulaisten ja tartolaisten tutkijoiden kesken yhteinen seminaari ehkä vuoden 2018 aikana.

Tutkijavieras Itävallasta: Elisabeth Luggauer

Kansatieteilijä Elisabeth Luggauer Itävallasta, Grazin yliopistosta, vieraili kansatieteen oppiaineen ja tutkimushankkeen vieraana noin kahden kuukauden ajan loka-marraskuussa 2016.

Elisabethin väitöskirjatutkimuksen aiheena ovat kulkukoirat kaupunkitilassa. Marraskuussa kansatieteen tutkijaseminaarissa pitämässään esitelmässä ”Human inhabitants and (straying) dog inhabitants. On a multispecies ethnography in the urban culture of Podgorica” Elisabeth kertoi kenttätyökokemuksistaan Makedoniassa sekä laajemminkin tekemästään humanistisesta eläintutkimuksesta.

Katso myös Kansatieteen oppiaineen Facebook-sivun julkaisu.

Siitepölykautta paossa USA:ssa – Tuomas Räsänen vierailevana tutkijana Cambridgessa, MA, 3.4.–28.5.2016

Teksti ja kuvat: Tuomas Räsänen

Vietettyäni aikaisemmin tutkimushankkeen tuella noin kuukauden Tukholman Kunglika tekniska högskolanissa, nyt oli aika lähteä merta edemmäs kalaan Bostoniin. Tai niin matkasuunnitelmia aloittaessani luulin ennen kuin tajusin, että MIT on Bostonin naapurissa Charles-joen toisella puolella Cambridgessa.

Näkymä Bostoniin MIT:n historian laitoksen takaa.
Näkymä Bostoniin MIT:n historian laitoksen takaa.

Tulin MIT:hen professori Harriet Ritvon vieraaksi. Ritvo on tutkimusalani kärkinimi maailmassa (ja myös hankkeemme ohjausryhmän jäsen). Vierailevan tutkijan paikka MIT:ssä ja ympäristö- ja eläinhistorian johtavan tutkijan vieraana lupasi paljon hienoja akateemisia keskusteluja ja tutustumisia oman alani tutkijoihin. Tutkija-minä varautui matkalle myös sillä ajatuksella, että kerrankin minulla olisi kaksi kuukautta aikaa keskittyä ilman häiriötekijöitä kirjoittamaan, lukemaan ja ajattelemaan. Toisaalta oli myös mielenkiintoista tutustua toimintatapoihin maailmankuulussa yliopistossa. Seikkailija-minä (jos keski-ikää lähestyvällä sellaista enää on) lähti tutkailemaan Uutta-Englantia, sen ihmisiä, kulttuuria ja luontoa.

Kävelymatkan päässä toisistaan olevat MIT ja Harvard (sekä Boston University, Tufts ja alueen noin sata muuta yliopistoa ja collegea) tekevät Suur-Bostonista ja etenkin Cambridgesta aivan poikkeuksellisen paikan Yhdysvalloissa, näin minulle täkäläiset kollegani vakuuttivat. Minulla on liian vähän kokemusta ja vertailukohtia Yhdysvalloista, että voisin sen paremmin vahvistaa kuin kiistää väitettä. Epäilemättä on kuitenkaan vaikea löytää montaakaan vastaavaa sivistyksen, älyn ja innovaatioiden keskittymää niin pieneltä maantieteelliseltä alueelta.

Harvardin henkeä haistelemassa (ei haissut enää veteliläiseltä lannalta).
Harvardin henkeä haistelemassa (ei haissut enää veteliläiseltä lannalta).

Itselleni on kuitenkin jäänyt kuva jossain määrin hengettömästä kaupungista, joka silmäilee vähän joka suuntaan epävarmana identiteetistään. Yhtäältä Boston kuuluu olevan eurooppalaisempi kuin kenties yksikään amerikkalainen kaupunki, millä bostonilaiset usein kotikaupunkinsa erinomaisuutta todistelevat. Sen eurooppalaisuus jää kuitenkin pahasti puolitiehen. Boston on amerikkalaiseksi kaupungiksi poikkeuksellisen vanha. Sen historian läsnäolo ei ole kuitenkaan samalla tavalla väkevää kuin Euroopan kaupungeissa ja saa aikaan värinää ainoastaan Yhdysvaltain kansalaisuskonnon täydellisesti omaksuneissa. Eurooppalaisesta katukulttuurista kahviloineen, aukioineen, toreineen on Bostonissa nähtävissä vain häivähdys.

Samalla Boston häpeilee amerikkalaisuuttaan olematta kuitenkaan New Yorkin tavoin aito kosmopoliitti. Salaattikulhojensa yli se katsoo karsastaen sydänmaiden macho-kulttuuria ja taikauskoisuutta, vanhoillisena ja nöyränä se paheksuu länsirannikon ylitsevuotavaa säihkettä. Boston on kuin omahyväinen akateemikko, joka halveksiessaankin salaa kadehtii norsunluutorninsa alla aukeavaa elämänvirtaa, sen hekumaa, pikkumaisuuksia ja höpsötyksiä, jotka siltä itseltään jäivät kokematta.

Vaan mikäpä minä olen heidän kaupunkiaan arvioimaan. Suurimman osan vajaasta kahdesta kuukaudesta olen viettänyt joko akvaariossa (joksi historian laitoksen väki lasiovista ja -ikkunaista työhuonettani kutsuvat) tai vuokra-asuntoni sisuksissa. Toki olen myös tavannut ihmisiä, paljon ihmisiä. Osa tapaamistani ihmisistä on luonnollisesti ”hyvää päivää kirvesvartta” -tuttavuuksia (poskilihakseni lienevät tekohymyn väsyttäminä kipeät vielä pitkään), mutta olen myös ystävystynyt joidenkin upeiden ihmisten kanssa. Olen kuunnellut jokaisen tilaisuuden tullen esitelmiä, joiden aiheet ovat vaihdelleet Yhdysvaltain maatalouspolitiikan historiasta kiinalaiseen 1900-luvun alun uskonlahkoon ja dinosaurusten esittämisestä museoissa matematiikan ja taiteen ristisidoksiin 1900-luvun tieteenhistoriassa. Pääasiassa olen kuitenkin lukenut ja kirjoittanut, välttymättä täysin myöskään Turkuun jättämiltäni työasioilta.

MIT:n historian laitos ei aivan vastaa amerikkalaisista elokuvista mieleen nousevaa kuvaa vehreästä kampusalueesta, jonka nurmikolla opiskelijat istuskelevat kirjoineen.
MIT:n historian laitos ei aivan vastaa amerikkalaisista elokuvista mieleen nousevaa kuvaa vehreästä kampusalueesta, jonka nurmikolla opiskelijat istuskelevat kirjoineen.

On ollut mielenkiintoista huomata, että maailman kolmen parhaan joukkoon kuuluvassa yliopistossa ei ainakaan laitostasolla ole puhettakaan keskittämisistä, profiloinneista ja synergiaeduista, noista suomalaisen koulutuspolitiikan kirouksista. MIT:ssä palkataan ihminen opettamaan ja tutkimaan jotain tiettyä maantieteellistä aluetta tai historiantutkimuksen suuntausta, jolloin koko laitoksen opetus ja tutkimus kattavat mahdollisimman laajan kirjon. Yhteistyötä toistensa kanssa ei tee kukaan, vaan kaikki keskittyvät omaan tutkimukseensa ja opetukseensa. Suomalaisen vierailijan mielestä keskittyvät liiaksikin. Kuten sain ensimmäisenä työpäivänäni hätääntyneiden kyselyiden jälkeen tietää, kahvitaukoja ei ole. Kollegoita näkee siis vain ohimennen käytävällä.

Tätä kirjoittaessani kahden kuukauden tutkijavierailuni MIT:ssä alkaa lähestyä loppuaan, sillä paluulento (toivottavasti minulla oli sellainen) on varattu vajaan viikon päähän. Aika on mennyt nopeasti ja hitaasti. Varsinkin reissun jälkimmäinen puolisko on hujahtanut ohi hetkessä. Toisaalta tuntuu olevan suunnattoman pitkä aika siitä, kun saavuin hyytävään kylmälle Bostonin lentoaseman pihalle. Saapumistani seuraavana päivänä satoi lunta, nyt ihmiset kulkevat kesävaatteissaan ja puistot hehkuvat helakanvihreinä alkukesän lehtien onnesta. Vähitellen olen tottunut amerikkalaiseen elämäntapaan, ja keskustelukulttuurikin on alkanut luonnistua paremmin kuin tänne saapuessani. Tosin how are you -tervehdys on ajoittain vieläkin ylitsepääsemättömän hankala. Kärsittyäni eräänä päivänä mahataudista kaupan myyjä tervehti minua noilla iänikuisilla sanoilla. Oli aivan hilkulla, etten vastannut not so well, lykkää näet ripulia.

Matkaan on mahtunut hienoja hetkiä mutta myös huonoja. Välillä olen kokenut ilon hetkiä työssä ja vapaa-ajalla, toisinaan iltaisin yksinäisyyden tunneta. Onneksi nykytekniikka (ja olut) auttaa jälkimmäiseen, kun Skype mahdollistaa yhteydenpidon kotijoukkoihin ja VPN Eurosportin katselun.

Vaikein ja samalla absurdein tilanne oli se aamu ja aamua seurannut päivä, kun kuulin Suomen Akatemian idioottimaisesta säännöstä, jonka mukaan akatemiaprojektit voivat maksaa asumiskustannukset vain korkeintaan kuukauden mittaisesta matkasta. Omalla kohdallani sääntö tarkoitti sitä, että olisin joutunut maksamaan asumiskustannukset kokonaan itse tai keskeyttämään matkani kuukauden mittaiseksi ja palaamaan Suomeen. Koska Bostonin alueen vuokrataso on aivan järkyttävän korkea, vuokran maksu omasta pussista ei olisi tullut kysymykseen. Kolmas vaihtoehto olisi ollut lentää välillä Suomeen ja sitten heti takaisin Yhdysvaltoihin, jotta raportteihin olisi saatu kaksi erillistä matkaa. Ja ilmasto kiittää Suomen Akatemiaa, joka pakkomielteisesti vaatii kansainvälistymistä, mutta joko porsaanreikiä etsien tai tutkijan velkarahalla. Asiaan löytyi tällä kertaa joustava ratkaisu ja pystyin jatkamaan vierailuani MIT:ssä. Tiedänpä kuitenkin vastedes, että Suomen Akatemia kannustaa tutkijoita vain pätkäkansainvälistymiseen.

Olen siis kansainvälistynyt liiankin paljon. On mukava palata kotiin.

Cambridgessa 23.5.2016
Tuomas Räsänen

The Great Dome, MIT:n symboli ja seremoniallinen pääsisäänkäynti
The Great Dome, MIT:n symboli ja seremoniallinen pääsisäänkäynti.

 

 

Tutkimusmatkalla keväisessä Grazissa – Jussi Lehtonen vierailulla Itävallassa

Teksti ja kuvat: Jussi Lehtonen

Tutkimushankkeemme tarjosi Suomen Akatemian välityksellä minulle ja tutkija Tuomas Räsäselle mahdollisuuden lähteä ulkomaille tutkijavierailuille. Itse valitsin ensimmäiseksi kohteekseni Itävallassa sijaitsevan Grazin, jossa sijaitsee Karl-Franzens-Universität. Siellä toimii paikallinen kansatieteen laitos, Institut für Volkskunde und Kulturanthropologie, jota johtaa professori tohtori Johanna Rolshoven.

Grazin kansatieteen laitos sijaitsee yliopiston päärakennuksen tuntumassa Attemsgassella. Työhuoneeni sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa, sisäpihan puolella.
Grazin kansatieteen laitos sijaitsee yliopiston päärakennuksen tuntumassa Attemsgassella. Työhuoneeni sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa, sisäpihan puolella.

Kahden kuukauden tutkijavierailuni jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen kuukausi 15.4.-14.5.2016 on nyt puolivälissä. Sen jälkeen palaan kolmeksi viikoksi Suomeen — toukokuun lopussahan on myös hankkeemme seminaari ”Animals Wild and Tame”. Toisen kuukauden vierailulle lähden 6.6. palatakseni lopullisesti kotimaahan 5.7.2016.

Saapuessani Turusta Tukholman ja Münchenin kautta Graziin, lämpötila hipoi täällä hellelukemia. Kevät on pitkällä ja esimerkiksi magnoliat ja kirsikat ovat jo lopettelemassa kukintaansa. Sittemmin lämpötila on laskenut 15 ja 20 asteen välille. Grazia suojaavat pohjoisen suunnasta Alpit, joten ilmastossa on ripaus välimerellisyyttä ja sää on toisenlainen kuin esimerkiksi eteläisessä Saksassa vuoriston toisella puolella.

Grazin linnavuorella kukkivat kirsikat.
Grazin linnavuorella kukkivat kirsikat.

Sain kansatieteen laitokselta oman työhuoneen vanhan kivitalon toisesta kerroksesta. Aivan yliopiston pääkampuksen vieressä sijaitseva laitos on miellyttävä ja kotoinen työpaikka; henkilökuntaa ja opiskelijoita täällä on hieman enemmän, kuin meillä Turun yliopiston kansatieteessä. Ensimmäisellä viikolla tutustuin työtovereihini sekä kaupunkiin muutenkin. Asun kahden kilometrin kävelymatkan päässä, Grazin vanhan kaupungin laidalla sijaitsevassa yksiössä, jossa minulla on tarvittaessa mahdollisuus myös työskennellä. Päivisin näkee kuitenkin paljon kaupunkia, kun kävelee vaihtelevia reittejä pitkin yliopistolle.

Juuri ennen huhtikuun loppua minulle varattiin esiintyminen laitoksen tutkijaseminaarissa. Esityksessäni käsittelen kansatieteen ja tulevaisuudentutkimuksen yhdistämistä kahden tutkimukseni, maaseudun palvelujen ja avustajaeläinten, avulla. Laitoksella työskentelee tällä hetkellä tohtoriopiskelijana Elisabeth Luggauer, joka myös saapuu Turun kansatieteen oppiaineeseen tutkijavierailulle tämän vuoden syys- ja lokakuuksi. Elisabethin koiriin ja kaupunkitilaan liittyvä tutkimus on tärkeä linkkini itävaltalaiseen eläintutkimukseen.

Esitelmäni kansatieteestä, tulevaisuudentutkimuksesta sekä avustajaeläimistä on samassa tilaisuudessa slovenialaisen tutkija Sara Pistotnikin kanssa.
Esitelmäni kansatieteestä, tulevaisuudentutkimuksesta sekä avustajaeläimistä on samassa tilaisuudessa slovenialaisen tutkija Sara Pistotnikin esitelmän kanssa. Mainos: Toni Krause.

Esitelmäni lisäksi olen jo sopinut myös tutkimushaastatteluja, joiden avulla kerään tietoa Itävallan avustajaeläimistä sekä esimerkiksi eläinten koulutuksesta ja ihmisten suhtautumisesta avustajaeläimiin ja niiden tehtäviin. Näin saan mielenkiintoisia näkökulmia , joita voin sitten miettiä ja verrata Suomen tilanteeseen. Alustavasti olen puhunut myös mahdollisuudesta järjestää kesäkuussa avustajaeläimiin liittyvän tulevaisuusverstaan. Sen avulla saan hahmoteltua paikallisen kulttuurin käsityksiä ja näkemyksiä avustajaeläinten tulevaisuudesta. Näitä moninaisia vaihtoehtoja voin sitten miettiä myös Suomen avustajaeläinten tulevaisuutta hahmotellessani.

Hyvää kevättä Suomeen!

Grazin yliopistolla 26.4.2016
Jussi

Grazin keskustasta näkyy myös linnavuorella oleva kellotorni.
Grazin keskustasta näkyy myös linnavuorella oleva kellotorni.

 

Kaupunkia halkoo Mur-joki, jonka rannalla linnavuorikin kohoaa.
Kaupunkia halkoo Mur-joki, jonka rannalla linnavuorikin kohoaa.

 

Linnavuorelta näkee kaupungin takana oleville vuorille.
Linnavuorelta näkee kaupungin takana oleville vuorille.

 

Grazissa on paljon puistoja, kuten aivan keskustassa sijaitseva Stadtpark. Tämä kuva on työmatkani varrelta.
Grazissa on paljon puistoja, kuten aivan keskustassa sijaitseva Stadtpark. Tämä kuva on työmatkani varrelta.

 

 

 

Opiskelijat pohtimassa avustajakoirien ja ihmisten viestintää

Kaksi kansatieteen ja neljä IT-laitoksen opiskelijaa rakentavat yhdeksän kuukauden ajan prototyyppiä laitteesta, joka voisi auttaa avustajakoiran ja vanhuksen yhteistä elämää. Projekti alkoi tammikuussa 2016 ja se päättyy syyslukukaudella 2016.

Turun yliopiston IT-laitoksella on jo pitkä kokemus Capstone-projektikurssien järjestämisestä. Opiskelijat saavat pienryhmissä purtavakseen oikean ongelman, johon he yhdeksän kuukauden aikana etsivät ratkaisua ja samalla rakentavat laitteita tai järjestelmiä. Tänä keväänä kurssille tarjottiin aiheeksi Eläinten toimijuus -tutkimushankkeen (SA) tutkijan Jussi Lehtosen teemaa avustajakoirien ja ihmisten välisestä kommunikaatiosta.

Avustajakoirat kiinnostivat neljää IT-laitoksen opiskelijaa, joiden ryhmään liittyi vielä kaksi kansatieteen opiskelijaa. Monitieteinen ryhmä ryhtyi tammikuussa kartoittamaan teemaa ja suunnittelemaan laitetta, jonka he tulevat kuluvien kuukausien aikana rakentamaan. Se voisi esimerkiksi seurata koiran hyvinvointia ja välittää siitä tietoa eläimen omistajalle. Ryhmän puheenjohtajana toimii kiinalainen vaihto-opiskelija Guanchao Li, jonka lisäksi mukana ovat Fei Meng, Xiaojun Mao ja Oskari Kivinen IT-laitokselta sekä Liisa Seilonen ja Jenna Ukkonen kansatieteen oppiaineesta.

Projektikurssilaiset avustajakoirien viestintää pohtimassa
Avustajakoirien viestintää pohtivan työpajan aluksi 17.2.2016 ryhmäläiset kokoontuivat ensin yhteiskuvaan. Kansatieteen opiskelijat Liisa Seilonen (vas.) ja Jenna Ukkonen sekä IT-laitoksen opiskelijat Oskari Kivinen, Xiaojun Mao, Guanchao Li ja Fei Meng.

Ryhmän työ on lähtenyt liikkeelle vauhdilla. Opiskelijat ovat järjestäneet keskenään sekä tutkija Lehtosen kanssa jo useita tapaamisia. Esimerkiksi helmikuun puolivälissä opiskelijat ja tutkija kokoontuivat yhteiseen työpajaan kartoittamaan ja ideoimaan erilaisia teknologioita ja laitteita avustajakoirien viestintäratkaisujen kehittämiseksi. Lopullisista tuloksista pidetään Capstone-kurssin tiimoilta esittelytilaisuus syksyllä ja ryhmä tekee tuloksistaan myös kirjallisen raportin.


Lisätietoja projektista (englanniksi):
projektiryhmän puheenjohtaja Guanchao Li, guanli@utu.fi.
Lisätietoja avustajaeläin-tutkimushankkeesta: tutkija Jussi Lehtonen, jussi.lehtonen@utu.fi.

 

Symposium 30–31 May 2016: Animals wild and tame – peering beyond categories

The symposium ”Animals wild and tame – peering beyond categories” will take place in University of Turku 30–31 May 2016.

Depending on their position in human society, animals are often categorized as either wild or tame. Although seemingly mutually exclusive categories, in practice, however, the borderline between wildness and tameness is ambiguous. The complexity and diversity of the phenomenon exceeds the limits of two clear cut categories and requires a more elaborate and nuanced examination.

What is more, categories of wildness and tameness are historically in constant flux, resulting from changing interactions of both humans and animals. No animal species, of course, has originally been “tame”, but their tameness results from the changing human-animal relationship, where wild may become domesticated or otherwise adapt to human presence. Alternatively, there are numerous examples of tame or domesticated animals becoming feral. Although grouping of animals according to their wildness and tameness eludes ontological reasoning, it nevertheless defines the way animals are perceived and treated in human societies as species and individuals.  The symposium, organized by the research project Animal Agency in Human Society – Finnish Perspectives 1890–2040, discusses the problems and repercussions of the concepts wild and tame.

CFP Wildness and Tameness until 29 February 2016 (pdf-file).

0001

The programme of the symposium is now available. All interested are welcome to attend the keynote lectures.

The symposium participants are guided to consult the programme sheet for a map and detailed information on the symposium venues.

The symposium is organized by the research project Animal Agency in Human Societies, funded by the Academy of Finland.

Please contact symposium coordinator Johanna Skurnik (jeskur@utu.fi) if you have any questions.

Yhdessä moderniin – ihmisten ja eläinten vuorovaikutus suomalaisessa yhteiskunnassa

Ma 7.12.2015 klo 17.15, Suomen Historiallinen Seura, Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki

  • Tuomas Räsänen (yleinen historia, TY): Suomalaisen ympäristöajattelun eläimelliset juuret
  • Timo Vuorisalo (ympäristötiede, TY): Kaupunkieläimet ja kaupunkilaisten eläinasenteet 1800-luvulta nykypäivään
  • Taina Syrjämaa (yleinen historia, TY): Jaetut elämät – lemmikit kaupungistuvassa yhteiskunnassa